content/fi-fi/images/repository/isc/2021/online_dating_image1.jpg

Miljoonat ihmiset ympäri maailman käyttävät verkkodeittailusivuja ja -sovelluksia. Monet ovat myös onnistuneet löytämään verkosta rakkauden ja seuraa. Mutta menestystarinoiden lisäksi esiintyy verkkodeittailuhuijauksia, joiden määrä on nousussa.

Nettideittailuhuijaus – jota kutsutaan myös romanssihuijaukseksi tai romanssipetokseksi – tapahtuu, kun joku uskoo luoneensa yhteyden ja löytäneensä sopivan henkilön deittailusivulla tai -sovelluksessa, mutta henkilö, jonka kanssa hän keskustelee, onkin valeprofiilia käyttävä huijari. Huijarit manipuloivat ja viettelevät toista henkilöä voittaakseen vähitellen hänen luottamuksensa. Lopulta huijari voi joko pyytää häneltä rahaa tai saada riittävästi henkilötietoja varastaakseen tämän henkilöllisyyden.

Tämän tyyppiset rikokset ovat nousussa. Vuonna 2016 Yhdysvaltojen liittovaltion kilpailuviranomainen vastaanotti 11 235 valitusta deittailu- ja romanssipetoksista. Vuonna 2020 luku oli noussut 52 593:een. Yhdysvalloissa verkkodeittailuhuijausten hävikit ylittivät 300 miljoonaa dollaria vuonna 2020. Yhdistyneessä kuningaskunnassa vastaava luku oli 68 miljoonaa puntaa. Koronaviruspandemia, joka esti henkilökohtaiset tapaamiset ja jonka vuoksi ihmiset viettivät enemmän aikaa verkossa, loi romanssihuijareille otolliset olosuhteet.

Kuka tahansa voi joutua romanssihuijauksen uhriksi, mutta vanhemmat ihmiset usein kärsivät suuremmista taloudellisista menetyksistä. Huijarit valitsevat uhreikseen vanhempia ihmisiä, koska näillä on todennäköisemmin varoja, kuten eläkerahastoja tai koteja, jotka huijarit voivat varastaa. Uskotaan, että noin kaksi kolmannesta romanssipetosten uhreista ovat naisia, joiden keski-ikä on 50 vuotta.

Verkkodeittailupetokset ovat erityisen julmia, koska ne pelaavat ihmisten tunteilla. Tässä artikkelissa kerromme tavanomaisista verkkodeittailuhuijauksista, romanssihuijarin merkeistä, kuinka huijarista raportoidaan ja kuinka voit suojautua verkkodeittailuhuijareilta.

Mitkä ovat yleisimpiä verkkodeittailuhuijauksia?

Usein deittailupetosten alku vaikuttaa viattomalta. Huijarit luovat houkuttelevilta vaikuttavia valeprofiileja, ja odottavat, että uhrit ottavat heihin yhteyttä ja aloittavat keskustelun. He voivat myös ottaa uhreihin yhteyttä yhteisen mielenkiinnon kohteen tai kaukaisen, yhteisen tuttavan nojalla. Kun huijari on saanut sinut koukkuunsa, mahdollisuudet ovat rajattomat. Esittelemme seuraavaksi joitakin tunnetuimpia versioita.

Armeijaromanssihuijaukset

Armeijaromanssihuijauksissa petturit voivat käyttää todellisen sotilaan nimeä ja ulkonäköä tai he luovat täysin valheellisen profiilin. He lähettävät aidoilta vaikuttavia viestejä, joissa he kertovat olevansa uransa lopussa, lastensa olevan jo vanhempia ja tyypillisesti he ovat jääneet leskeksi traagisissa olosuhteissa. Viesteissä on armeijaslangia, nimikkeitä ja tukikohtien nimiä, jotka kuulostavat vaikuttavilta. Huijari alkaa luoda tunneyhteyttä, mutta ennen kuin fyysinen tapaaminen onnistuu, "sotilas" saa työkomennon.

Sen jälkeen hän alkaa pyytää rahaa. Syynä voi olla luotettavan internetyhteyden luonti, lentolippujen osto kotimaahan, armeijan sairausvakuutuksen rajoitukset tai suunnitelmat jäädä eläkkeelle. Monesti huijarit työskentelevät yhden tai useamman rikostoverin kanssa, jotka tekeytyvät lääkäreiksi tai lakimiehiksi ja yhdessä huijaavat merkittävän summan rahaa. Armeijahuijaukset voivat kestää kuukausia tai jopa vuosia, ennen kuin uhri tulee epäluuloiseksi.

Armeijahuijaukset ovat niin yleisiä, että Yhdysvaltojen armeija on laatinut yksityiskohtaisen tiedotteen ulkomaille komennetuiksi amerikkalaisiksi sotilaiksi tekeytyvien romanssihuijareiden havaitsemiseksi. Voit lukea tiedotteen täältä.

Intiimitekojen huijaukset

Ulkomailla asuvat kosijat ottavat yhteyttä uhreihin ja ryhtyvät uhrien "ystäviksi" sosiaalisen median sivuilla. Intensiivisen kosiskelun jälkeen huijari pyytää uhria soittamaan videopuhelun, jotta he voivat keskustella. Huijarin verkkokamera on yllättäen rikki, mutta hän ylistää uhriaan. Viettelyllä ja sinnikkyydellä hän vakuuttaa "kumppaninsa" riisuuntumaan tai tekemään muita intiimejä tekoja. Sen jälkeen huijari paljastaa todellisen henkilöllisyytensä. Hän väittää nauhoittaneensa videon ja uhkaa jakaa sen yhteisille sosiaalisen median ystäville tai julkaista sen verkossa, ellei uhri lähetä rahaa. Kun uhri noudattaa vaatimuksia, kierre alkaa. Vaatimukset kasvavat, kunnes uhri lopulta kieltäytyy.

Valheelliset deittailusivut

Hieman erilainen versio tavallisista huijausverkkosivuista ovat huijausdeittisivut tai deittipalvelut, jotka väittävät tarjoavansa aitoja tapaamisia, vaikka ne todellisuudessa ovatkin täynnä huijareita. Suosittu huijaus sisältää sivuja, jota pyytävät sinua luomaan profiilin ainoastaan tietojesi kalastelua varten. Pidä silmällä rekisteröinnin edellyttämiä kyselyjä, joissa on vähäisesti deittailutietoja, mutta paljon taloudellisia kysymyksiä, tai joissa kysytään tietoja, kuten äitisi tyttönimeä tai ensimmäistä kouluasi (eli vastauksia yleisimpiin turvallisuuskysymyksiin).

Jotkin maksuttomat deittailusivut saattavat aluksi vaikuttaa aidoilta, mutta paljastuvat muuksi oltuasi jonkun aikaa jäsen. Saatat saada tarjouksen maksuttomasta premium-jäsenyydestä tai jonkin muun yksinomaisen edun, jos täytät kyselyn, joka sisältää samankaltaisia tietoja kuin mitä pankit vaativat. Huolimatta siitä, minkälaisia houkuttimia sinulle tarjotaan, älä koskaan paljasta mitään tietoja, joilla voidaan päästä käsiksi yksityis- tai taloustietoihisi.

Ole myös varovainen saadessasi paljon huomiota heti profiilin luonnin jälkeen. Jos profiilisi sisältää vain muutaman rivin tekstiä, siinä ei ole valokuvia eikä määritettyjä mieltymyksiä, mutta alat saamaan viestejä mahdollisilta kosijoilta, olet ehkä joutunut deittisivuhuijauksen uhriksi.

Koodin varmistus -huijaukset

Tämä on yksi yleisimmistä Tinder-huijauksista. Sinua pyydetään sähköpostitse tai tekstiviestillä varmistamaan Tinder-tilisi. Viestissä voidaan väittää, että Tinder päivittää tietojaan ja sinun pitää varmistaa tilisi. Huijauksen toisessa versiossa Tinder-osuma voi pyytää sinua varmistamaan tilisi ennen tulevaa viestittelyä.

Huijari kannustaa sinua klikkaamaan kolmannen osapuolen linkkiä varmistaaksesi tilisi. Linkin napsautuksen jälkeen sinulta pyydetään henkilötietoja, kuten nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti, sosiaaliturvatunnus, syntymäpäivä ja jopa pankkitilisi tai luottokorttisi tiedot.

Tinder sisältää tilien varmistuksen, mutta se suoritetaan Tinderissä sisäisesti. Jotta käyttäjä saa sinisen vahvistusmerkin profiilinimeensä, sovellus pyytää häntä ottamaan useita selfieitä, joita sitten verrataan profiilin valokuviin. Ole varuillasi kaikenlaista "varmistusta" koskien.

Haittaohjelmahuijaukset

Haittaohjelma on yleinen uhka verkossa, myös deittisivuilla. Esimerkiksi Tinderissä osuma voi kirjoittaa sinulle useita viestejä ja sitten tarjota lisätietoja omalla verkkosivullaan tai jopa valheellisella Facebook- tai Instagram-profiililla.

Sivut eivät kuitenkaan ole aitoja. Sen sijaan sinut ohjataan verkkosivulle, joka sisältää haittaohjelman ja roskapostia, jolla huijarit voivat varastaa henkilötietojasi, mikä johtaa henkilöllisyysvarkauteen ja taloudelliseen petokseen. Jos deittisivun käyttäjä on innokas johdattamaan sinut toiselle sivulle, sitä tulisi yleensä pitää vaaran merkkinä.

Valokuvahuijaukset

Huijari kannustaa uhria lähettämään yhteystietonsa saadakseen intiimejä valokuvia huijarista. Todellisuudessa huijari kalastelee henkilötietoja, tai kyseessä saattaa jopa olla petollinen bottitoiminta, joka pelaa tunteilla ja jännityksellä (tarjoamalla paljastavansa valokuvia). Näin se pyrkii pääsemään käsiksi uhrin tietoihin, joita voidaan sitten käyttää talouspetokseen.

Perintöhuijaukset

Huijari väittää, että hänen pitää mennä naimisiin periäkseen miljoonien dollareiden arvosta kultaa, jonka edesmennyt isä, setä tai isoisä on jättänyt jälkeensä. Avioliitto on oletettavasti miessukulaisen tahdon ennakkoehto. Nuori nainen ottaa yhteyttä uhriin kertoen, että hän ei voi siirtää kultaa pois maastaan, koska hän ei pysty maksamaan tullimaksuja tai avioliittoveroja.

Kun huijari on rakentanut tarpeeksi hyvän suhteen uhriinsa, hän pyytää rahaa, jonka avulla hän voi tuoda kullan uhrin kotimaahan. Huijari ehdottaa lentävänsä uhrin maahan todistaakseen olevansa aito – joten uhri lähettää rahaa lentolippua varten. Sanomattakin on selvää, että huijari ei koskaan saavu.

Verkkodeittailuhuijauksen eri versioita

Vaikka jotkin näistä tarinoista vaikuttavat epätodennäköisiltä, on tärkeää muistaa, että uhreiksi joutuvat ovat usein yksinäisiä ja haavoittuvia. Huijarit ovat taitavia pelaamaan tunteilla ja viettelemään uhrinsa ajan myötä. Nettideittailuhuijauksissa tapahtuu usein seuraavia vaiheita:

  • Huijari pyytää uhria lähettämään rahaa tai maksamaan lennoista (tai joskus passista) vieraillakseen uhrin maassa.
  • Huijari pyytää uhria maksamaan puhelinlaskunsa tai ostamaan hänelle uuden kannettavan tietokoneen, jotta hän voi jatkaa yhteydenpitoa uhriin.
  • Huijari tarvitsee rahaa lääketieteellistä hoitoa varten joko itselleen tai läheiselle perheenjäsenelle.
  • Huijari sanoo, että tulli on pidättänyt hänen arvoesineensä ja hänen pitää maksaa veroja saadakseen esineet takaisin ja voidakseen tavata uhrin tämän kotimaassa.
  • Huijari kertoo, että hänen pomonsa on maksanut hänelle postiosoituksena. Hän pyytää uhria lunastamaan väärennetyt rahalähetykset käteiseksi ja lähettämään sitten rahat huijarille tilisiirtona. Pankki lopulta palauttaa postiosoitukset, mutta ei tilisiirtoa.
  • Huijari tarvitsee rahaa suorittaakseen loppuun koulutuksensa, ennen kuin hän voi vierailla uhrin luona.

Usein termejä catfishing tai valeprofiililla esiintyminen käytetään romanssihuijausten yhteydessä. Catfishing viittaa henkilöön, joka luo kuvitteellisen henkilöllisyyden sosiaalisessa mediassa tai deittailusivulla kohdistaakseen hyökkäyksen tiettyyn uhriin. Taloudellisen hyödyn lisäksi valeprofiilien käytön motivaationa voi olla yksinkertaisesti kärsimyksen tai haitan tuottaminen. Syyllinen voi täyttää fantasiaansa tai toivettaan. Termi on lähtöisin vuoden 2010 MTV:n dokumenttiohjelmasta nimeltä Catfish.

Verkkodeittailuhuijaukset

Romanssipetosten vaaran merkit: mitä sinun täytyy pitää silmällä

Alustasta tai sovelluksesta huolimatta – olipa kyseessä Facebookin valeprofiilihuijaukset, Instagram-deittihuijaukset, Plenty of Fish -huijaukset, Snapchatin tapaamishuijaukset tai jokin muu – nettideittailuhuijausten vaaran merkkejä ovat seuraavat:

Sinut yritetään houkutella deittisovelluksen tai -sivun ulkopuolelle nopeasti.

Tämä johtuu siitä, että nettideittisovelluksissa on usein asiakaspalvelutiimit, jotka valvovat outoa käyttäytymistä. Jos he huomaavat käyttäjän lähettävän saman viestin monille käyttäjille tai muuta epätavallista toimintaa, he voivat ilmoittaa siitä epäilyttävänä. Välttääkseen tämän huijarit yrittävät siirtää sinut toiselle alustalle, kuten WhatsApp tai vastaava. He saattavat käyttää tekosyitä kuten "jäsenyyteni on loppumassa", "en halua kirjautua tänne joka päivä", tai "WhatsAppissa on helpompi jutella kuin täällä".

Keskustelu muuttuu hyvin nopeasti romanttiseksi. 

Yleinen catfish-huijausten trendi on, että huijari on vakavissaan todella nopeasti. Hän saattaa pommittaa sinua yliampuvilla kohteliaisuuksilla ja väittää rakastuneensa sinuun. Hän voi kertoa, että teidän välillänne on erityinen yhteys, että olet hänen sielunkumppaninsa ja että hän ei ole koskaan tuntenut samoin jonkun toisen kanssa. Uhrit yleensä raportoivat, että tämä muutos tapahtuu varhaisessa vaiheessa.

Huijari kysyy sinulta paljon sinua koskevia kysymyksiä. 

Mitä enemmän hän tietää sinusta, sitä helpompi sinua on manipuloida. Huijari myös kertoo tarinaa itsestään ja saattaa pyytää sinua keskustelemaan puhelimitse. Tämä vaihe voi kestää viikkoja, jopa kuukausia.

Huijarin tarina on epäjohdonmukainen.

Jos joku kertoo valheita, hänen voi olla vaikea muistaa, mitä hän sanoi aiemmin. Huijarit toimivat joskus ryhmissä, jolloin yhden henkilöllisyyden takana operoi useampi ihminen. Jos tuntuu, että keskustelukumppanisi on epäjohdonmukainen, ole varuillasi. Jos osa hänen tarinastaan ei sovi yhteen aiemmin sanotun kanssa, se voi olla merkki valehtelusta.

Huijarin profiili näyttää mallilta.

Catfish-huijauksissa käytetään viehättäviä profiilikuvia uhrin koukuttamiseksi. Usein kyseessä on näyttelijän tai mallin kuva, tai netistä löydetty kuva. Jos profiilikuva näyttää liian hyvältä ollakseen totta, kuvan todenperäisyys on helppo tarkistaa. Käänteinen kuvahaku paljastaa, onko profiilikuvaa käytetty muualla internetissä.

Käyttäjällä ei ole digitaalista jalanjälkeä.

Vaikka jotkut ihmiset eivät käytä sosiaalista mediaa tai he yrittävät minimoida henkilötietojensa määrän internetissä, voi olla epäilyttävää, jos henkilöstä ei löydy jälkeäkään internetissä.

Käyttäjä käyttää lainattua tekstiä.

Huijarit eivät aina vaivaudu kirjoittamaan profiilinsa tekstiä tai viestejään, vaan kopioivat ne muilta verkkosivuilta tai deittailuprofiileista. Tarkistaaksesi asian voit tehdä verkkohaun epäilyttävällä tekstillä nähdäksesi tuottaako se osumia. Jos tuottaa, älä vastaa viestiin.

Käyttäjä ei soita Skypellä tai videopuhelulla, eikä tapaa sinua henkilökohtaisesti.

Hänellä on aina valmiina syy, miksi niin ei voi tehdä. Huijatuksi tulleet ihmiset yleensä raportoivat, että huijarilla oli aina tekosyitä, joilla hän vältti kamerayhteyden. Ilmiselvä syy on, että huijari ei näytä samalta kuin hänen profiilikuvansa. Hän haluaa välttää tulemasta tunnistetuksi, jotta häntä ei voida jäljittää jälkikäteen.

Hänen elämänsä kuulostaa saippuaoopperalta.

Catfish-huijauksille on yleistä, että huijarit luovat monimutkaisia tarinoita, joissa on sairauksia, perhetragedioita, vakavia onnettomuuksia, jotka herättävät sympatiaa ja auttavat lykkäämään kasvokkaista tapaamista. Jos deittiehdokkaallasi on elämäntarina, joka vaikuttaa uskomattomalta, kyseessä saattaa olla huijaus.

Hän asuu kaukana.

Huijarit yrittävät luoda etäsuhteita, koska silloin heidän ei tarvitse tavata uhriaan. Huijari saa aikaa vietellä uhriaan ja voittaa tämän luottamus. Hänen kertomuksiinsa sisältyy syy, jonka vuoksi henkilökohtainen tapaaminen on haastavaa. Hän voi myös järjestää tapaamisen uhrinsa kanssa vain peruakseen sen viime hetkellä.

Hän pyytää rahaa.

Lopullinen merkki siitä, että keskustelet deittihuijarin kanssa on, että hän pyytää sinulta rahaa. Viikkoja tai jopa kuukausia kestävä viettely ja manipulaatio johtaa rahan pyytämiseen. Huijarilla on esittää siihen monia syitä, mutta sinun pitäisi tietysti vastata kieltävästi.

Deittihuijarista ilmoittaminen

Jos olet joutunut nettideittihuijarin uhriksi, älä pelkää puhua asiasta. Romanssipetoksista ei puhuta tarpeeksi, koska uhrit ovat usein liian häpeissään tai noloja kertoakseen muille, kun he tajuavat tulleensa huijatuksi.

Eri hallintoalueilla ympäri maailman on omat viranomaisensa, joille voit ilmoittaa romanssipetoksesta. Niitä ovat esimerkiksi:

Huijauksesta kannattaa myös ilmoittaa asiaankuuluvalle verkkodeittailusivustolle tai -sovellukselle. Lähetä huijarin käyttäjänimi ja mahdollisimman paljon oleellisia tietoja, mukaan lukien keskustelut ja transaktiot. Näin sivujen moderaattorit voivat ryhtyä toimiin suojellakseen muita joutumasta uhriksi.

Jos olet menettänyt rahaa, ota yhteyttä pankkiisi mahdollisimman pian kertoaksesi, mitä tapahtui.

Verkkodeittailun turvallisuusvinkkejä – kuinka pysyt turvassa verkkodeittailuhuijareilta

Tässä on 12 vinkkiä siitä, kuinka voit välttää verkkodeittailun vaarat.

  1. Käyttäessäsi sosiaalisen median sivustoja, älä hyväksy ystäväpyyntöjä ihmisiltä, joita et tunne.
  2. Vältä paljastamasta liikaa henkilökohtaisia tietoja deittiprofiilissasi tai henkilölle, jonka kanssa olet keskustellut ainoastaan verkossa. Huijarit voivat käyttää hyväkseen tietoja, kuten sukunimeäsi tai työpaikkaasi manipuloidakseen sinua tai varastaakseen henkilöllisyytesi.
  3. Käytä luotettavia sivustoja ja viestittele vain sivuston viestipalvelun välityksellä. Huijarit haluavat vaihtaa nopeasti tekstiviesteihin, sosiaaliseen mediaan tai puheluihin. Näin ollen deittisivustolla ei ole todisteita siitä, että he ovat pyytäneet sinulta rahaa.
  4. Etene hitaasti. Kysy kumppaniehdokkaaltasi kysymyksiä ja tarkkaile epäjohdonmukaisuuksia, jotka saattavat paljastaa huijarin.
  5. Ole varovainen liiallisen imartelevista viesteistä. Kopioi teksti hakukoneeseen ja tutki, löytyykö samoja sanoja verkkosivuilta, jotka paljastavat romanssihuijauksia.
  6. Älä tunne oloasi turvalliseksi vain sen vuoksi, että otit aluksi itse yhteyttä. Huijarit täyttävät deittisovellukset ja -verkkosivut valeprofiileilla ja odottavat, että uhrit löytävät heidät.
  7. Älä lähetä verkossa valokuvia, jotka voivat vaarantaa sinut ja joita voidaan myöhemmin käyttää kiristykseen.
  8. Lopeta yhteydenpito heti, jos alat epäillä, että henkilö on petkuttaja. Ilmoita deittisivustolle tai -sovellukseen, jossa tapasit huijarin.
  9. Älä klikkaa linkkejä tai äläkä lataa mitään käyttäjän biografiasta tai hänen lähettämistään viesteistä, jos vaikuttaa siltä, että ne eivät liity käymäänne keskusteluun.
  10. Jos päätät tavata kumppaniehdokkaasi henkilökohtaisesti, kerro perheellesi ja ystävillesi, minne menet ja tapaa hänet julkisessa paikassa. Ei ole suositeltavaa matkustaa ulkomaille tapaamaan henkilöä, jota et ole koskaan ennen tavannut.
  11. Älä koskaan lähetä rahaa tai lahjakortteja, äläkä luovuta pankkitietojasi kenellekään, jonka olet tavannut verkossa.

Yleisesti ottaen tärkeä tapa verkkoturvallisuuden säilyttämiseksi on käyttää kattavaa virustorjuntaohjelmistoa, kuten Kaspersky Total Securityä, joka suojaa sinut hakkereita, viruksia ja haittaohjelmia vastaan.

Verkkodeittailuhuijarit saalistavat haavoittuvaisia käyttäjiä. Kun tunnet tyypilliset catfishing-huijaukset ja tiedät, kuinka huijareita vältetään, voit sivuuttaa romanssipetokset ja luoda aitoja yhteyksiä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Verkkodeittailuhuijaukset ja kuinka voit välttää ne

Romanssihuijaukset ovat nousussa. Opi, mitkä ovat romanssihuijarin, yleisten verkkodeittailupetosten ja valeprofiilipetosten merkit ja kuinka deittihuijarista voi raportoida.
Kaspersky Logo