Siirry pääsisältöön

How to keep kids safe online during the coronavirus outbreak

How to keep kids safe online during the coronavirus outbreak

Koronavirusaalto on johtanut koulujen sulkemiseen ja sosiaalisen kanssakäymisen rajoituksiin ympäri maailmaa. Sen seurauksena lapset viettävät enemmän aikaa verkossa, kun perheet käyttävät teknologiaa oppimiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yhteydenpitoon ulkomaailman kanssa.

Vaikka Internet on osoittautunut arvokkaaksi apuvälineeksi kriisin aikana ja kanssakäyminen elämän eri osa-alueilla on voinut sen avulla jatkua, lasten verkkoturvallisuuden merkitys on samalla kasvanut. Kun koulut ovat kiinni ja monet vanhemmat tekevät töitä kotona, lapset käyttävät Internetiä todennäköisemmin ilman valvontaa.

Tässä artikkelissa kerromme tärkeimmistä lasten verkkoturvallisuusongelmista ja siitä, kuinka voit suojella lapsiasi verkossa.

Lasten Internetissä kohtaamat uhat ja vaarat

Kun lapset viettävät pandemian aikana enemmän aikaa verkossa, he ovat entistä alttiimpia mahdollisille riskeille. Lapset kohtaavat verkossa monenlaisia uhkia ja vaaroja. Esimerkkejä:

Liiallinen henkilökohtaisten tietojen jako verkossa

 On helppoa kuvitella olevansa tuntematon Internetissä, ja lapset eivät välttämättä ole tietoisia luomansa digitaalisen jalanjäljen seurauksista. He saattavat esimerkiksi julkaista someprofiilissa itsestään henkilötietoja, joita ei ole syytä pitää julkisesti näkyvillä. Tiedot saattavat vaihdella kiusallisista tilannekuvista kotiosoitteeseen tai perheen lomasuunnitelmiin. He saattavat myös julkaista sisältöä, jota myöhemmin katuvat.

Nettikiusaaminen

Nettikiusaamista on esimerkiksi uhkaavien tai pilkkaavien viestien lähettäminen sähköpostin, tekstiviestin, sosiaalisen median tai pikaviestimen kautta, murtautuminen sähköpostitilille sekä verkkoidentiteetin varastaminen uhrin loukkaamiseksi tai nöyryyttämiseksi.

Lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin ("grooming")

Lapset eivät välttämättä ymmärrä, kenen kanssa oikeasti puhuvat. Verkkohyväksikäyttöön voi kuulua seksuaalisesti vihjailevien viestien tai materiaalin lähettäminen ja lasten houkuttelu tosielämän tapaamisiin. Hyväksikäyttäjät saattavat yrittää houkutella lasta sopimattomaan toimintaan tai ottamaan kuvia tai videota, joilla hyväksikäyttäjä sitten uhkailee tai kiristää lasta.

Tietojenkalastelu

Tämä tarkoittaa sähköpostiviestejä, joilla yritetään huijata ihmisiä klikkaamaan haitallisia linkkejä tai avaamaan liitetiedostoja. Lapsille ne saattavat olla erityisen hankalia tunnistaa, sillä sähköpostit voivat näyttää tulevan tutulta henkilöltä, kuten kaverilta tai perheenjäseneltä. Kalastelua voidaan tehdä myös viestisovellusten tai tekstiviestien avulla ("smishing").

Mainosten ja sovellusten sisäisten ostosten piilokulut

Lapset eivät välttämättä tunnista pelien, sovellusten ja verkkosivustojen sisältämää piilomainontaa. Esimerkiksi mobiilipelit saattavat houkutella lapsia ostamaan virtuaalisia tuotteita vanhempien luottokortilla. Tällaisia pelejä on kutsuttu ryhmäkanteissa "syöttisovelluksiksi". 

Radikalisoituminen

Tämä tarkoittaa altistumista poliittiselle, uskonnolliselle, seksistiselle tai rasistiselle ääriajattelulle tai radikaalisille mielipiteille.

Tietyn ikäisille sopimaton tai loukkaava tai haitallinen sisältö

Tällä saatetaan esimerkiksi tarkoittaa ilmaisessa pelissä näkyvää sopimatonta mainosta, aikuistilanteissa esitettyjä lasten piirroshahmoja tai keskustelupalstaa, jolla keskustellaan lapsille sopimattomista aiheista.

Haittaohjelmien tahaton lataaminen

 Haittaohjelma on tietokoneohjelmisto, joka asentuu ilman uhrin tietämystä tai suostumusta ja joka suorittaa tietokoneella haitallisia toimintoja. Kyberrikolliset huijaavat usein ihmisiä lataamaan haittaohjelmia. Tietojenkalastelu on yksi huijauskeino, mutta muitakin erityisesti lapsiin vetoavia keinoja käytetään. Esimerkkejä ovat uhrien houkuttelu lataamaan peliksi naamioitu haittaohjelma. Laajalla kaikki laitteet kattavalla tietoturvaohjelmistolla ja asiaankuuluvalla suojauksella voit varmistaa, että lapsesi tietokone on turvassa tällaisilta haittaohjelmilta.

10 vinkkiä lasten suojaamiseen verkossa

  1. Ota käyttöön lapsilukko ja Internet-suodattimet. Kaspersky Safe Kidsin kaltaiset ohjelmistot on suunniteltu suojaamaan lastasi verkossa. Pakettiin kuuluu sovellus lapsesi laitteeseen sekä omaan puhelimeesi, jonka kautta voit katsoa raportteja ja muokata asetuksia. Sen avulla voit jopa säädellä pelien ja sopimattomien sovellusten käyttöä.
  2. Varmista, että lapsellasi on käytössä viimeisimmät virustorjuntaohjelmistot. Ne suojaavat laitteitasi uhilta sekä etsivät ja tuhoavat mahdolliset järjestelmäuhkat ja antavat niitä koskevia varoituksia. Uusia viruksia ilmenee kaiken aikaa, ja virustorjuntaohjelmisto pysyy ajan tasalla uusimmista uhkista.
  3. Varmista, että lapsesi tilien kaikki yksityisyysasetukset on otettu käyttöön. Miltei kaikissa somesovelluksissa on muokattavissa olevat yksityisyysasetukset. Tutustu niihin ja määritä niitä yhdessä lapsesi kanssa.
  4. Peitä verkkokamerat, kun ne eivät ole käytössä. Jotkut peittävät kamerat esimerkiksi ilmastointiteipillä luettuaan häiritseviä juttuja haittaohjelmista, joiden avulla uhria voidaan vakoilla verkkokameran kautta.
  5. Käy säännöllisesti läpi lastesi kaverilistat ja estä ei-toivotut tai epäilyttävät henkilöt.
  6. Ota laitteista sovellusten sisäiset ostokset pois päältä, mikäli se on mahdollista.

iOS-järjestelmä:

  • Avaa Asetukset ja valitse Ruutuaika. Laita se päälle, jos sitä ei ole vielä tehty.
  • Napauta Jatka ja valitse vaihtoehto "Tämä on oma iPhoneni" tai "Tämä on lapseni iPhone".
  • Jos kyseessä on oma puhelimesi, sinua pyydetään valitsemaan pääsykoodi. Jos kyseessä on lapsesi puhelin, noudata ohjeita ja aseta Vanhemman pääsykoodi.
  • Napauta Sisältö- ja yksityisyysrajoitukset ja syötä pääsykoodi. Aktivoi sitten Sisältö ja yksityisyys.
  • Valitse iTunes- ja App Store -ostokset.
  • Valitse Sovellusten sisäiset ostokset ja valitse Älä salli.

Android-järjestelmä:

  • Avaa Google Play -kauppa.
  • Avaa Asetukset.
  • Siirry kohtaan Käyttäjäasetukset.
  • Valitse "Aseta tai muuta PIN-koodia" ja valitse PIN-koodi.
  • Palaa Käyttäjäasetukset-kohtaan ja ota käyttöön "Käytä PIN-koodia ostoksissa".

7. Varmista, että sijainteja ei voida määrittää. Lapsia kannattaa kehottaa olemaan lisäämättä kuviin paikkatunnisteita sosiaalisessa mediassa, koska niistä muut näkevät heidän sijaintinsa. Sijaintipalvelut voi kytkeä pois päältä lasten laitteilta, jotta heidän fyysistä sijaintiaan ei voida seurata.

8. Luo selkeät säännöt Internetin sopivalle käytölle: milloin, miksi ja kuinka pitkään.

9. Ole valppaana ja seuraa merkkejä verkkokäyttäytymiseen liittyvästä ahdistuksesta. Selvitä, mistä voit saada tarvittaessa apua. Lapsesi saattaa olla esimerkiksi etäinen, hermostunut tai vihainen Internetin käytön tai viestittelyn jälkeen. Lasten avustusjärjestöt, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan NSPCC, Yhdysvaltojen Childnet tai Australian National Centre Against Bullying, tarjoavat opastusta.

Neuvoja vanhemmille ja huoltajille

Koronaviruksen jatkuva käsittely mediassa saattaa olla lapsesta huolestuttavaa tai ahdistavaa. Monilla luotettavilla järjestöillä, kuten UNICEFilla ja Maailman terveysjärjestöllä (WHO), on sähköistä materiaalia, josta sinä ja lapsesi saatte lisätietoa viruksesta.

Voit tukea lastasi näinä aikoina esimerkiksi seuraavasti:

  1. Näytä hyvää esimerkkiä omalla verkkokäyttäytymiselläsi. Rohkaise lapsiasi olemaan ystävällinen ja kunnioittava muita kohtaan. Muistuta heitä myös siitä, mitä kaikkea kuvan taustalla voi näkyä.
  2. Tutustu lapsesi koulun käytäntöihin ja saatavilla oleviin auttaviin puhelinnumeroihin, joiden avulla voit ilmoittaa nettikiusaamisesta tai sopimattomasta käyttäytymisestä. Nettikiusaaminen tarkoittaa, että lapsesi saattaa saada ilkeitä kommentteja, viestejä ja julkaisuja tai olla niiden aiheena. Hänet saatetaan myös sulkea pois verkossa olevista ryhmistä, mikä voi lisätä stressiä tai syrjäytymisen tunnetta. Varaudu myös siihen mahdollisuuteen, että sinun lapsesi saattaa kiusata muita lapsia verkossa.
  3. Tiedosta, että verkkomainokset saattavat mainostaa epäterveellistä ruokaa, sukupuolistereotypioita tai tietyn ikäisille sopimatonta materiaalia, ja Internetissä vietetyn ajan kasvaminen altistaa lastasi niille enemmän. Auta heitä tunnistamaan verkkomainokset ja mieti yhdessä heidän kanssaan, miksi jotkut heidän näkemänsä viestit saattavat olla negatiivisia.

Lasten verkkoturvallisuus koronavirusaikana

Verkkoturvallisuustoimia, joita voit tehdä yhdessä lapsesi kanssa

Commonsense.org-sivustolla ja muilla vastaavilla verkkosivustoilla on paljon toimia ja opetusaineistoa, joiden avulla lapsille voidaan kertoa verkkoturvallisuudesta. Toiminta on jaettu ikäryhmien mukaan, jotta löydät helposti lapsellesi sopivan materiaalin. Esimerkkejä aiheista:

  • Kuinka käydä verkkosivustoilla turvallisesti
  • Kuinka voimme olla turvassa verkossa ja käyttäytyä vastuullisesti ja kunnioittavasti?
  • Millaista tietoa minun ei kannata jakaa itsestäni Internetissä?
  • Miten pitää yllä turvallisia ystävyyssuhteita verkossa?
  • Kuinka verkossa tavattujen ihmisten kanssa keskustellaan turvallisesti?

 AFT:llä eli Yhdysvaltojen opettajien ammattiyhdistysliikkeellä on myös hyödyllistä verkkoturvallisuusmateriaalia, jota voit selata lapsesi kanssa. Voit myös katsoa tietoa Childnet- ja Internet Matters -sivustoilta sekä Australian verkkoturvallisuusvaltuutetun opetusmateriaalista.

Suosittelemme myös, että teet lastesi kanssa "nettisopimuksen", jossa määritellään, mitä Internetissä saa ja ei saa tehdä. Allekirjoittakaa se yhdessä ja laittakaa se jonnekin näkyville muistutukseksi kaikille. On myös tärkeää tasapainottaa verkossa vietettyä aikaa tekemällä asioita muualla, kuten ulkona (jos mahdollista).

Kuinka kerrot lapsellesi verkkoturvallisuudesta koronavirusaallon aikana

Pandemian aikana vanhempia ja huoltajia kuormittavat lisääntyneet taloushuolet ja tasapainottelu etätyöskentelyn ja etäopetuksen kanssa. Tässä tilanteessa voi olla haastavaa tukea ja valvoa lapsia ja heidän tekemisiään verkossa. Hämmennyksen keskellä on vaikeaa ja stressaavaa pitää kotitalous toimintakykyisenä ja lapset turvassa Internetissä. Siksi on tärkeää keskustella lasten kanssa avoimesti verkkoturvallisuudesta:

  • Ole realistinen: Osoita heille, että tiedät heidän käyttävän Internetiä koulutehtäviä varten tai ajanviettoon kavereiden kanssa.
  • Kysy heiltä, mitä verkkosivustoja, sovelluksia ja pelejä he käyttävät. Muodosta käsitys siitä, miten he viettävät aikaa verkossa. Vakuuta heille, että olet kiinnostunut heidän elämästään ja kiinnostuksenkohteistaan.
  • Kysy, huolestuttaako jokin heitä Internetissä, ja kerro, että he voivat aina tulla kertomaan huolistaan ja kysymyksistään sinulle.
  • Varmista lasten ymmärtävän, että ilkeät tai syrjivät kommentit, nettikiusaaminen ja trollaus eivät ole hyväksyttäviä. Kerro heille, että jos he kokevat mitään niistä, heidän tulisi kertoa asiasta heti luotettavalle aikuiselle.
  • Jos et pidä jotain sovellusta tai verkkosivustoa lapsille sopivana, kerro lapsillesi selkeästi, miksi olet sitä mieltä.
  • Kysy lapsiltasi, mitä he pitävät lapsille sopivana käyttäytymisenä verkossa, jotta he tuntevat olevansa mukana prosessissa.
  • Kysy heidän nettikavereistaan ja tiedustele, mistä he tietävät, että kaverit todella ovat keitä sanovat olevansa.
  • Kysy lapsiltasi, tietävätkö he, mistä pyytää apua ja kuinka he pysyvät turvassa. Tietävätkö he, miten yksityisyysasetuksia muokataan, miten häiritsevistä käyttäjistä raportoidaan tai miten tällaiset käyttäjät estetään?
  • Kerro heille, ettei heidän kannata kertoa verkossa henkilötietojaan, kuten koko nimeään, osoitettaan tai sisarustensa tai vanhempiensa nimiä.
  • Varmista, että lapsillasi on käytössä turvalliset salasanat. Salasanan murtanut hakkeri on lähempänä tietojesi varastamista. Tarkoitukseen kehitetystä salasanojen hallintatyökalusta voi olla apua.
  • Yritä huolehtia siitä, että tietokonetta käytetään kodin yhteisissä tiloissa, joissa aikuiset voivat olla läsnä.
  • Tarkista, millaisia lapsilukkoasetuksia ja turvallisuusominaisuuksia laitteissa, kuten puhelimissa, tableteissa ja tietokoneissa, on ja ovatko ne erityisesti laitteelle suunniteltuja.

Jos epäilet jonkun lähettäneen lapsellesi sopimattomia viestejä, tee asiasta ilmoitus poliisille. Jos lastasi kiusataan netissä, tee siitä ilmoitus asianomaisille viranomaistahoille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ilmoitus tehdään hallituksen Stop Bullying -hankkeen kautta. 

Muista myös, että yhteydenpito muihin on pandemian aikana tärkeämpää kuin koskaan. Nyt on erinomainen aika olla ystävällinen ja empaattinen verkossa ja luoda lapsille mahdollisuuksia turvalliseen ja positiiviseen verkkokanssakäymiseen kavereiden ja perheen kanssa – sekä sinun kanssasi. 

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

How to keep kids safe online during the coronavirus outbreak

During the coronavirus pandemic, cyber safety for kids has never been more important. Protect your children online with these internet safety tips.
Kaspersky logo

Aiheeseen liittyviä artikkeleita