Siirry pääsisältöön

Kyberrikollisten kehittyneet hyökkäykset kohdistuvat eri käyttöjärjestelmiin, ja ne voidaan kohdistaa niin Android-, Mac- kuin Windows-tietokoneiden ja -laitteiden käyttäjiin. Tämän takia käyttämääsi käyttöjärjestelmää varten suunnitellun virustentorjuntaohjelmiston valitseminen on äärimmäisen tärkeää.

Kaikki virustorjuntaohjelmistot eivät ole samanlaisia, joten valintaa tehdessä on hyvä ottaa huomioon useita tekijöitä.

Joitakin ohjelmia käytettäessä esimerkiksi internetin selaamisen aikana tietokone voi hidastua merkittävästi, kun virustentorjuntaohjelmisto ”tarkistaa” verkon käyttösi. Vastaavasti ongelmia havaittaessa voi käydä niin, että sitä ei voida korjata ilman aikaa vieviä toimia (jotka eivät välttämättä edes ratkaise ongelmaa). Pahimmassa tapauksessa käytössä voi olla virustentorjuntaohjelmisto, joka on niin monimutkainen käyttää ja määrittää, että järjestelmäsi saa silti tartunnan (ja et välttämättä edes saa tietää siitä).

Vaikka kaikkein pahimmat uhat eivät toteutuisikaan, et kuitenkaan halua joutua miettimään sitä, milloin tietosi voivat olla uhattuina virheiden, kaatumisten ja epäonnistuneiden kyberturvallisuuden varmistusyritysten vuoksi. Tästä syystä on tärkeää tietää, mihin kiinnittää huomiota virustorjuntaohjelmassa. Tässä on yksinkertainen opas virustentorjuntaohjelmiston valitsemiseen mukaan lukien tavalliset ongelmat, suositukset ja lisäominaisuudet, joita tulisi etsiä.

Suojaako virustorjuntaohjelmistosi sinua suurilta uhilta?

Hyvän virustorjuntaohjelmiston valitseminen alkaa sillä, että arvioidaan ohjelmiston tarjoamaa suojaa. Virustorjunnan tulisi määritelmän mukaan tarjota suojaa virusten lisäksi myös muita kyberuhkia vastaan. Vähintäänkin sinun pitää olla suojassa useimpia yleisiä yksityisyys- ja turvallisuusuhkia vastaan.

Tavallisimpia kyberuhkia, jotka saatat kohdata, ovat seuraavat:

  • Haittaohjelmat: Ei-toivotut ohjelmistot, jotka tarttuvat laitteisiin ja yrittävät häiritä, käyttää tai kerätä dataasi. Yleisiä haittaohjelmia ovat virukset, vakoiluohjelmat, mainosohjelmat ja kiristysohjelmat.
  • Huijaukset: Digitaaliset tapahtumat, jotka huijaavat sinut antamaan arkaluontoisia tietoja tai sallivat haittaohjelmien pääsyn laitteeseen. Nämä tapahtuvat yleensä sähköpostien, verkkosivustojen, tekstien, väärennettyjen sovellusten ja verkkoviestien muodossa. Tavallisia huijauksia ovat roskapostit, tietojenkalastelu ja sivustoharhautukset.

Nämä uhat ovat usein päällekkäisiä hakkerin päämäärien toteuttamisen kanssa. Osa huijauksista toimittaa haittaohjelmia, kun taas toiset haittaohjelmat on piilotettu luotettavilta tuntuviin paikkoihin verkossa tai yhdistetyissä laitteissa. Itse haittaohjelmakin voi olla huijaus, jota käytetään esimerkiksi kiristysohjelmana käyttäjien kiristämiseen.

Virustentorjuntaohjelman tulisi suojata käyttäjää yllä mainituilta tavallisilta ongelmilta.

Tarjoaako ohjelmasi reaaliaikaisten uhkien estämisen ja nopean tartuntojen poistamisen?

Koska Internet muuttuu koko ajan, valitsemasi virustentorjuntaohjelmiston on oltava jatkuvasti valppaana, jotta se voi löytää ja pysäyttää tietoturvariskit. Uusi kyberturvallisuusohjelmisto saattaa käsitellä ongelmat vasta niiden ilmenemisen jälkeen. Haluat, että virustorjuntasi tarjoaa ennakoivaa suojaa, jota usein kutsutaan ”uhkien ehkäisemiseksi”. Näin voit käyttää laitteitasi huoleti milloin ja missä haluat.

Ohjelmistossa tulisi olla seuraavia uhkien ehkäisyominaisuuksia:

  • Reaktiivinen tiedostojen tarkistus, joka tarkistaa kaikki uudet tiedostot vaarojen varalta ennen niiden avaamista. Tämä ominaisuus vertaa tiedostoa tunnettujen riskien tietokantaan ja päättää, onko tiedoston avaaminen turvallista.
  • Täydelliset järjestelmätarkistukset, jotka tutkivat kaikki laitteesi osat ongelmallisen datan varalta. Tämä auttaa sinua varmistamaan, että mikään ei jää huomaamatta, sillä suuri osa vakoiluohjelmista ja haittaohjelmista on suunniteltu pysymään piilossa.
  • Verkkoselauksen suojaus suodattaa URL-linkit ja verkkosivustot ja tutkii niiden turvallisuushistorian ja riskitason. Koska suurin osa kyberhyökkäyksistä saa alkunsa selaimeltasi internet-yhteyden kautta, verkon selaamisen suojaaminen on tärkeä osa digitaalisen suojauksen ylläpitoa.

Uhkien poisto on tärkeä ominaisuus, jonka tulisi sisältyä kaikkiin virustorjuntajärjestelmiin. Varmista, että ohjelma tarjoaa mahdollisuuden asettaa mahdollisesti haitalliset tiedostot karanteeniin, jotta ne voidaan tarkistaa ja poistaa myöhemmin.

Muut tuotteet, kuten haittaohjelmien torjuntatuotteet, saattavat tarjota vain mahdollisuuden tiedostojen poistamiseen ilman muita ominaisuuksia. Joissakin tapauksissa nämä tuotteet voivat jopa olla piilotettuja viruksia, joten varmista, että olet tutkinut tarkkaan myös tuotteiden tarjoajat.

Toimiiko ohjelmistosi tarkasti ja tehokkaasti?

Kun kyse on virustentorjuntaohjelmistosta, tunnistus on hyvä vain, jos ohjelmisto todellakin toimii tarkoitetulla tavalla.

Jotta kybersuojaukseen voisi luottaa, sen tulee

  • löytää oikeat uhat luottavasti – ilman että se vahingossa poistaa muita tiedostoja
  • toimia tavalla, joka ei hidasta laitteesi toimintaa.

Tutkitaan näitä ominaisuuksia seuraavaksi tarkemmin.

Luotettava uhkien tunnistus

Kun virustentorjunta tarkistaa järjestelmäsi tiedostot, sen on pystyttävä tarkasti määrittämään, mikä tiedosto on haitallinen ja mikä ei ole.

Virustentorjuntayhtiöt laativat tunnettujen uhkien tietokantoja, jotta vaaralliset tiedot saadaan lajiteltua. Nämä tietokannat ovat virustentorjuntajärjestelmien toiminnan perusta, ja siksi ne on pidettävä päivitettyinä. Koska kyberuhat muuttuvat jatkuvasti, on mahdotonta luottaa siihen, että virustorjuntaohjelmisto pystyy suojaamaan tietokoneen kaikilta mahdollisilta haittaohjelmilta, vakoiluohjelmilta ja mainosohjelmilta. Tietyt työkalut ovat kuitenkin parempia kuin toiset.

Tunnistusprosentti asettaa virustentorjuntaohjelmat järjestykseen sen mukaan, kuinka usein ne pystyvät tarkasti tunnistamaan puhtaita tiedostoja ja mahdollisia uhkia. Hyvä tunnistusprosentti tarkoittaa, että ohjelma tunnistaa seuraavia asioita hyvin:

  • Oikeat positiiviset havainnot: Ohjelma tunnistaa haitalliset tiedostot haittaohjelmiksi.
  • Oikeat negatiiviset havainnot: Ohjelma tunnistaa vaarattomat tiedostot turvallisesti avattaviksi.

Vastaavasti tehokas virustentorjuntaohjelmisto ei siis saa ilmoittaa seuraavia:

  • Väärät positiiviset havainnot: Ohjelma ilmoittaa harmittomien tiedostojen olevan haittaohjelmia. Jos ohjelmiston uhkien tunnistusominaisuudet ovat liian aggressiivisia, se saattaa poistaa täysin turvallisia tiedostoja.
  • Väärät negatiiviset havainnot: Ohjelma ilmoittaa haitallisten tiedostojen avaamisen olevan turvallista. Näin voi käydä, jos uhkatietokanta ei ole havainnut ja kirjannut uusia tai ei-tunnistamattomia uhkia.

Kiinnitä erityisesti huomiota ohjelmiston väärien positiivisten havaintojen arvosteluihin. Ohjelmistosta ei ole hyötyä, jos se poistaa tiedostoja, joita tarvitset. Valitse ohjelma, jota useat puolueettomat testilaboratoriot ovat tarkistaneet ja testanneet laajamittaisesti. Monet organisaatiot, kuten Virus Bulletin, TechRadar, NSS Labs ja AV-Comparatives testaavat ja arvioivat Windows-, Mac- ja Android-käyttöjärjestelmissä käytettäviä haittaohjelmien torjuntatyökaluja ja -ohjelmistoja.

Uhkien tunnistaminen ja korjaaminen tapahtuu eri tavalla eri käyttöjärjestelmissä. Paras Mac-virustorjuntaohjelmisto ei välttämättä ole paras PC-koneessa. Perehdy uusimpiin alan uutisiin sekä luotettavien bloggaajien ja uutislähteiden testausanalyyseihin ja kartoita, mitkä ohjelmistot toimivat tehokkaimmin omassa käyttöjärjestelmässäsi.

Ohjelman on toimittava hyvin ilman, että se hidastaa laitettasi

Koska virustorjuntaohjelmisto on tietokoneessa jatkuvasti käynnissä taustalla, on tärkeää, että se toimii tehokkaasti. Suorituskykyinen ohjelmisto pystyy hoitamaan tarkistuksen eri toimintojen aikana, kun esimerkiksi

  • tiedostoja kopioidaan ja liitetään
  • tietoja arkistoidaan tai arkistointeja poistetaan
  • sovelluksia asennetaan tai poistetaan
  • sovelluksia käynnistetään
  • tiedostoja ladataan
  • sivustoja selataan.

Kaikki suojausohjelmistot eivät onnistu täydellisesti kaikissa yllä mainituissa tehtävissä. Tietyt ohjelmat ovat kuitenkin tiettyjen toimintojen osalta muita tehokkaampia. Valitse ohjelmisto, joka sopii omaan tyypillisimpään käyttötapaasi mahdollisimman hyvin. Kannattaa myös harkita sellaisen kattavan turvallisuuspaketin valitsemista, joka on mukautettavissa myöhemmin tarpeittesi mukaan siinäkin tapauksessa, että tarpeet muuttuvat (jos esimerkiksi kotitietokoneesta tuleekin työkoneesi etätöiden johdosta). Voi olla, ettet tarvitse jotakin ominaisuutta juuri nyt, mutta se osoittautuu hyödylliseksi myöhemmin.

Onko virustorjuntaohjelmistosi helppokäyttöinen?

Varmista, että virustentorjuntaohjelma, jonka päätät asentaa, on helppo ja yksinkertainen käyttää. Virustorjuntaohjelmiston ostaminen ja poistaminen käytöstä, koska se on liian hankala käyttää, tekee hyökkäyksistä ja tietomurroista vain entistäkin todennäköisempiä. Vielä haitallisempaa on, kun ihmiset usein pitävät ohjelmiston toiminnassa, mutta eivät päivitä siihen uusimpia ohjelmistopäivityksiä. Ohjelmistopäivitysten avulla kyberturvallisuusominaisuuksien tarjoajat suojaavat sinut uusia ja tulevia kyberuhkia vastaan korvaustiedostoilla. On tärkeää varmistaa aina, että virustorjuntaohjelmisto on säännöllisesti päivitetty.

Joissakin harvinaisissa tilanteissa ei ehkä ole edes selvää, onko virustentorjuntaohjelmisto käynnissä. Jos näin tapahtuu, voit tehdä yksinkertaisen testin sen tarkistamiseksi, onko se yhä käynnissä tai toimiiko se oikein. Euroopan tietokonevirusten torjunnan tutkimuslaitoksen EICARin kyberturvallisuusasiantuntijoiden luoma testitiedosto on vaaraton simuloitu virus, jolla testataan kaupallisia virustentorjuntaohjelmistoja. Voit ladata sen viralliselta sivustolta (jonka tulisi käynnistää ohjelmistosi) tai avata muistiotiedoston ja kopioida ja liittää seuraavan merkkijonon:

X5O!P%@AP[4\PZX54(P^)7CC)7}$EICAR-STANDARD-ANTIVIRUS-TEST-FILE!$H+H*

Tämän muistiotiedoston tallentaminen järjestelmääsi tulisi käynnistää hälytyksen automaattisesti. Pidä mielessä, että osa ohjelmistoista asettaa tiedoston automaattisesti karanteeniin. Jos mitään ei ole karanteenissa, virustentorjuntaohjelmistosi ei ehkä ole toiminnassa tai ei toimi odotetulla tavalla.

Harvemmat meistä ovat kyberturvallisuusasiantuntijoita ja vielä harvemmat erikoisosaajia, joilla on näkemystä virustorjuntaohjelmien ja -asetusten sisäisestä toiminnallisuudesta. Et välttämättä tarvitse ohjelmaa, jolla saat käyttöösi palomuurin, tai ohjelmaa, jonka suorittamat oheisohjelmat syövät puolet keskivertotietokoneen toimintaresursseista. Ohjelmistotarpeet määräytyvät tietokoneen käyttötavan perusteella ja sen mukaan, säilytetäänkö koneessa arkaluonteisia tietoja, kuten potilastietoja tai yrityksen talouteen liittyviä asiakirjoja. Edellä mainitut huomioiden haluat käyttöösi vähintään seuraavat helppokäyttötoiminnot:

Automaattiset päivitykset: Valitse ohjelmisto, joka päivittää, korjaa virheet ja tekee uudelleenmääritykset automaattisesti ilman toimiasi. Jatkuvat päivitykset pitävät järjestelmäsi turvassa uusimmilta kyberuhilta.

Yksinkertainen käyttöliittymä: Etsi ohjelmisto joka on helppokäyttöinen ja selkeä. Sinun pitäisi pystyä selvittämään nopeasti, onko uhka havaittu ja ratkaistu vai ei. Sinun pitäisi pystyä selvittämään, toimiiko virustorjuntaohjelmistosi oikein lataamatta testitiedostoa tai käyttämällä yllä mainittua EICAR-koodia.

Asiakastuki: Usein unohdetaan, että luotettavat asiakastukipalvelut ovat tärkeä osa järjestelmän tehokasta suojausta ja että ne parantavat myös virustentorjuntaohjelmiston käytettävyyttä. Monet päätyvät ilmaisohjelmaan, mutta mahdollisten ongelmien ilmetessä heillä ei ole tukipalvelua, mistä kysyä apua. Asiansa osaavan asiakastuen avulla myös virustorjuntaan perehtymättömät pystyvät hyödyntämään ohjelmistoa parhaalla mahdollisella tavalla. Tällöin voidaan levollisin mielin luottaa siihen, että järjestelmä on tehokkaasti suojattu.

Hyvin valittu virustorjuntaohjelmisto turvallisessa tietokoneessa

Haluaisitko käyttöösi lisäominaisuuksia tehokkaasti toimivasta ohjelmistosta?

Välillä on hyvä saada käyttöön lisäominaisuuksia. Kyberturvallisuusohjelmistojen suhteen uusia ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti uusien trendien mukaan, jotta käyttäjät pysyvät turvassa ja suojassa. Uusimpien kyberuhkien havaitseminen on vaikeaa, sillä kyberturvallisuuden tarpeet muuttuvat jatkuvasti, mutta uudet ominaisuudet voivat olla tärkeä osa päätöstentekoa sillä he auttavat sinua pysymään turvassa useilla tavoilla, joita et ole ehkä tullut ajatelleeksi itse.

Moderni kyberturvallisuus lähtee usein siitä, että monitahoisen turvallisuuden ja verkon suojauksen varmistaminen on tarpeen, jotta käyttäjät varmasti pysyvät turvassa. Tämä tarkoittaa, että turvallisuuden varmistaminen verkossa sisältää usein monia eri vaiheita. Toisin sanoen virustorjuntaohjelmisto ei ole ainoa asia, joka suojaa dataasi. Muut ominaisuudet, kuten salasanojen hallintaohjelmat, VPN-verkot ja muut maksujen suojauskeinot ovat aivan yhtä tärkeitä tietokoneeseen tai kotiverkkoon kohdistuvien kyberhyökkäysten torjumiseksi. Tässä on joitain ominaisuuksia, joita ratkaisussa on hyvä olla:

Salasanojen hallintaohjelmat tallentavat ainutlaatuiset ja hankalasti muistettavat salasanasi salattuun ”holviin”. Nämä ovat todella hyvin turvattuja ratkaisuja, jotka edellyttävät sinulta vain yhden salasanan muistamista. Monissa holveissa voi myös säilöä luottamuksellisia asiakirjoja ja kuvia.

Järjestelmän suorituskyvyn tehostaminen ja optimointi laitteen nopeuden ja tehon parantamiseksi. Osa virustorjuntaohjelmista jopa muistuttaa sinua siitä, että ohjelmasi, ohjaimesi ja käyttöjärjestelmäsi on päivitettävä, ja varoittaa sinua ohjelmista, jotka saattavat saada järjestelmäsi kaatumaan normaalin toiminnan aikana.

Koti-Wi-Fi-valvonta, jonka avulla voit tietää tarkalleen, mitä laitteita omassa langattomassa verkossasi käytetään. Varoituksia uusista yhteyksistä, jotka voivat auttaa sinua löytämään tahoja, jotka yrittävät tunkeutua yksityiseen internetiisi. Osa näistä palveluista käyttää jopa GPS-seurantaa siltä varalta, että laitteesi varastetaan.

Verkkotilien datavuotojen valvonta voi tarkistaa kaikki tilisi tunnettujen datamurtojen varalta. Jos käyttötietosi on varastettu, saat tiedon siitä, jotta voit ryhtyä toimiin.

Kovalevyn eheyden valvonta voi tarkistaa sisäisten ja ulkoisten asemien suorituskyvyn, tilan ja lämpötilan, jotta tiedät, onko järjestelmäsi optimoitu oikein. Saat myös ilmoituksen heti mahdollisista ongelmista.

VPN (virtuaalinen yksityinen verkko) -palvelut voivat tarjota sinulle turvallisen ja salatun ”tunnelin” Internet-yhteyksiä varten. Näin voit selata internetiä turvallisesti ja nimettömänä jopa julkisessa Wi-Fi-verkossa.

Monia muitakin ominaisuuksia on olemassa, joten varmista, että tutkit mahdollisuuksia ja vertaa niitä tarpeittesi mukaan. Kasperskylla on kolme eri digitaalisen kodin suojauksen tasoa. Premium-tason suojauksemme sisältää kaikki yllä mainitut ominaisuudet, kattaa yli 20 laitetta ja sisältää myös seuraavaa:

  • Uhkien arvioiminen ja ennakoiva estäminen URL-linkeille, verkkosivuille ja sähköpostien liitteille
  • Kaksisuuntainen palomuurien ja roskapostien suodatus
  • Suojatut selaimet maksutapahtumia varten
  • Lapsilukkovalinnat
  • Luottamuksellisten tiedostojen, selaushistorian, luottokortin valvontatietojen tai muun virtuaalisen (esimerkiksi salasanoihin liittyvän) navigointipolun poistaminen turvallisesti
  • IT-etätuki
  • Henkilöllisyyden suojaus digitaalisen holvin avulla
  • Tietojenkalastelun esto-ohjelmisto

Muita tärkeitä kysymyksiä, joita kannattaa esittää ennen virustorjuntaohjelmiston valitsemista

Kun olet löytänyt sopivat virustorjunta-asetukset, harkitse vielä joitakin muita asioita. Tässä on joitakin kysymyksiä, joiden pohtiminen voi helpottaa sopivan virustorjuntaratkaisun valintaa:

Mitä laitteita ja käyttöjärjestelmiä tällä ohjelmistolla voi suojata? Nykyään useilla ihmisillä on älypuhelin ja tietokone (tai useita laitteita). Virustorjuntaohjelmistosi ei ehkä ole käytettävissä kaikilla laitteilla, joita haluaisit suojata. Osa tuotteista voi suojata useita laitteita riippumatta siitä, ovatko ne PC-, Mac-, iOS- tai Android-laitteita.

Voiko tämä ohjelmisto suojata koko perheeni? Suojauksesi on vain niin hyvä kuin verkon heikoimman linkin suojaus. Kaikki perheenjäsenesi voivat olla väylä, jonka kautta rikolliset murtavat kotisi digitaalisen suojauksen. Koska sekä aikuiset että lapset käyttävät nykyään kaikenlaisia laitteita, tarvitset ratkaisun, joka suojaa useita laitteita (monella tapaa) haitallista toimintaa vastaan.

Onko tässä ohjelmistossa enemmän ominaisuuksia kuin mitä tulen käyttämään?  Valittavissasi on monia vaihtoehtoja tarvitsemasi suojan hankkimiseen.

On valitettavan yleistä, että ihmiset hankkivat virustorjuntaohjelmiston vasta sitten, kun he epäilevät joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi. Onpa sitten kyseessä hidas tietokone tai muu epäilyttävä ongelma, odotamme usein tietokonejärjestelmiemme lopettavan toimimisen, ennen kuin ryhdymme toimiin. Jos olet itse tällaisessa tilanteessa, tartu heti asiaan ja hanki tehokas virustorjuntaohjelmisto. Oikeanlainen ohjelma tunnistaa uhkat ja estää ne vaikuttamatta tietokoneen käytettävyyteen millään tavalla. Jos toimit ennaltaehkäisevästi, voit navigoida digitaalista elämääsi huoleti.

Kasperskyn Internet-suojaus on saanut kaksi AV-TEST-palkintoa Internet-tietoturvatuotteen parhaasta suorituskyvystä ja suojauksesta vuonna 2021. Kaikissa testeissä Kaspersky osoitti erinomaista suorituskykyä ja suojaustehoa kyberuhkia vastaan.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

Suositellut tuotteet:

Mihin kannattaa kiinnittää huomio hyvää virustorjuntaohjelmistoa etsittäessä: Suojauksen valitseminen Android-, Mac- tai Windows-järjestelmälle

Kaspersky Logo