Siirry pääsisältöön

Häikäilemättömät puhelinmyyjät ja huijarit etsivät aina uusia tapoja saada ihmiset vastaamaan puheluihinsa. Useimmat puhelimet näyttävät nykyään soittajan numeron ja muita tietoja soittajasta, kun puhelin soi. Huijarit ovat kuitenkin alkaneet yhä yleisemmin käyttämään tätä hyödykseen huijaamalla puhelimen näyttämään väärät soittajatiedot.

Väärentämällä puhelinnumeronsa soittaja saa numeronsa tai muut soittajatiedot näyttämään siltä kuin puhelu tulisi toiselta henkilöltä tai yritykseltä. Soittajan numero saattaa esimerkiksi vaikuttaa kotimaiselta, vaikka puhelu tulee itse asiassa ulkomailta. Koska puhelinnumeron väärentäminen on sekä pahansuopien huijareiden että ylinnokkaiden myyjien käytössä, monet ihmiset luulevat, ettei soittajatietoihin voi enää luottaa.

Puhelinnumeron väärentämisen historia

Ihmiset, joilla on ollut digitaalinen erikoisyhteys puhelinyhtiöön käytettävissään, ovat voineet käyttäneet puhelinnumeron väärentämistä jo vuosien ajan. Myös lainvalvontaviranomaiset ja perintätoimistot ovat käyttäneet sitä vuosien ajan, sekä laillisiin että laittomiin tarkoituksiin. Yritys nimeltä Star38.com alkoi vuonna 2004 tarjota ensimmäistä yleisesti käytettävissä olevaa soittajatietojen väärennyspalvelua, jossa puheluja soitettiin verkkokäyttöliittymän kautta. Seuraavana vuonna vastaavankaltaisia sivustoja oli jo useita.

Puhelinnumeron väärentämistä on käytetty myös eBayn ja Craigslistin kaltaisilla kauppasivustoilla tavaroitaan myyvien ihmisten huijaamiseen. Huijari soittaa myyjille väärennetyllä puhelinnumerolla ja saa myyjän uskomaan itsensä olevan kiinnostunut myyjän listaamista tuotteista. Huijari kysyy usein myyjältä henkilötietoja, kuten esimerkiksi kopiota myynnissä olevan auton rekisteriotteesta, ja käyttää sitten näin saamiaan tietojaan hyväksi valheellisten myynti-ilmoitusten julkaisemiseen. Puhelinnumeron väärentämistä on hyödynnetty myös Yhdysvaltojen vaaleissa: potentiaalisia äänestäjiä on yritetty saada vastaamaan kampanjapuheluihin saamalla soittajan numero näyttämään sairaalan tai ambulanssin numerolta. Samaa tekniikkaa on hyödynnetty myös robottipuheluissa naamioimalla suuresta tietokeskuksesta tulevat automaattipuhelut paikallispuheluiksi.

Puhelinnumeron väärentämistä voidaan hyödyntää myös julmien pilapuhelujen tekemiseen. Soittaja saattaa esimerkiksi väärentää soittajatietoina näytettäväksi televisioaseman tai lääkärin tedot, jotta vastaaja saadaan harhautettua mukaan pilaan. Vuonna 2008 uutisoitiin laajalti miehestä, joka soitti naisille uhkailupuheluja, jotka näyttivät tulevan puhelun vastaanottajan kotoa, koska puhelinnumerona näkyi vastaajan oma numero.

Viime vuosina numeron väärentäminen on yleistynyt Internet- eli VoIP-puhelujen takia, koska puhelinyhtiöt ovat vuokranneet tuhansia puhelinnumeroita anonyymeille vastaajapalveluille. Näin puhelinumeroiden väärentämisongelma on kasvanut koko ajan suuremmaksi. Vilpilliset soittajat ovat puhelinnumeron väärentämisen avulla pystyneet esiintymään poliiseina, sähkö- tai vesilaitoksen edustajana, maahantuloviranomaisena, vakuutusyhtiönä ja monina muina luotettavina pidettyinä tahoina. Monet puhelinnumeron väärentämiseen perustuvat huijaukset kohdistetaan vanhempiin ihmisiin tekeytymällä heidän perheenjäsenikseen ja pyytämällä heitä lähettämään rahaa kiireisesti.

Puhelinnumeron väärentämisen toimintaperiaate

Puhelinnumeron väärentämistä hyödyntäväthuijarit saavat soittajan numeron näkymään vääränä. Tätä tekniikkaa käyttävät yritykset ja yksityishenkilöt tiedostavat, että harvat ihmiset vastaavat enää erikoisilta näyttävistä, oudoista suuntanumeroista tai tuntemattomista numeroista peräisin oleviin puheluihin. Siksi huijarit yrittävät saada ihmiset vastaamaan puheluihinsa väärentämällä puhelinnumeronsa tai muut soittajatietonsa näytettäväksi paikallispuheluna vastaanottajan puhelimessa.

Saatat esimerkiksi saadaälypuhelimeesi puhelun, joka näyttää tulevan samasta suuntanumerosta kuin oma puhelinnumerosi tai puhelinnumerosta, joka poikkeaa omasta numerostasi vain muutamalla numerolla. Tällaiset soittajat voivat saada soittajatiedoissa näkymään jopa oman nimesi ja puhelinnumerosi. Puhelinnumeron väärentämiseen on käytettävissä monenlaisia menetelmiä ja tekniikoita.

VoIP- eli Internet-puhelut

Aivan ensimmäiset puhelinnumeron väärentämistapaukset edellyttivät syvällistä puhelinlaitteiden tuntemusta, joka oli usein kallista. Nykyään saatavana on avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, joilla lähes kuka tahansa voi väärentää puhelinnumeron ilman merkittäviä kustannuksia tai erikoistaitoja. Yksi yleisimmistä väärentämistavoista on VoIP-tekniikka.

Internet-puheluja tarkoittava VoIP on lyhenne ilmaisusta "Voice over Internet Protocol". Periaatteessa se tarkoittaa yksinkertaisesti Internetin kautta soitettavia puheluita. Jos Internet-yhteytesi laatu on kothuullinen, voit tätä tekniikkaa käyttämällä soittaa puheluja Internetin kautta normaalin puhelinoperaattorisi verkon sijasta. VoIP-palvelut ovat hyvä vaihtoehto perinteisille puhelinliittymille, mutta ne ovat myös altiita puhelinnumeron väärentämisellä.

Olet varmasti kuullut termin "IP-osoite". Se tarkoittaa Internet-protokollaosoitetta, ja VoIP-puhelut perustuvat juuri näihin osoitteisiin. IP-osoite on tunniste, jota käyttämällä erilaiset laitteet, kuten tietokoneet ja älypuhelimet, ovat yhteydessä Internetin välityksellä. Käyttäjät voivat soittaa ja vastaanottaa Internet-puheluita käyttämällä laitteiden IP-osoitteita. Monille yrityksille ja myös kuluttajille VoIP-puhelut ovat ensisijainen vaihtoehto paikalliseen puhelinoperaattoriin verrattuna.

VoIP-tekniikan kehittyminen

Laajakaistaisten Internet-yhteyksien myötä VoIP-puhelujen suosio yritysten ja kuluttajien keskuudessa on noussut merkittävästi. Monet yksityishenkilöt ja yritykset ovat ottaneet ne käyttöön, koska tekniikka on yleisesti käytössä ja siihen perustuvien järjestelmien asentaminen ja käyttäminen on suhteellisen yksinkertaista. Lisäksi Internet-puhelut ovat perinteisiä puheluja edullisempia ja niissä on enemmän ominaisuuksia. VoIP-palveluntarjoajat pystyvät tarjoamaan myös ominaisuuksia, jotka eivät ole mahdollisia perinteisellä puhelintekniikalla. Osassa palveluista voit esimerkiksi määrittää itsellesi toisen puhelinnumeron (joka korvaa lankapuhelimen), matkapuhelinnumeron tai jopa SIM-kortin yrityspuheluitasi varten. Tämä monipuolisuus hyödyttää kuluttajia, mutta samalla se tekee VoIP-palveluista varsinaisen leikkikentän huijareille.

Osa VoIP-palveluntarjoajista sallii käyttäjän määrittää verkkoliittymässään, mikä numero heistä näytetään puhelujen vastaanottajille. Se ei edelytä siis mitään lisäohjelmistoa. Joissakin tapauksissa soittajan nimi haetaan puhelimen vastaanottajan puhelimeen yhdistetystä tietokannasta. Mutta jossakin tapauksissa soittajan nimi voidaan määrittää soittajan omistajan analogisen puhelinsovittimen asetuksiin. Palveluntarjoajat sallivat palvelujensa käyttäjien käyttää omia laitteita, minkä ansiosta käyttäjät voivat ostaa puhelinnumeroja ja puheaikaa erikseen. Se tarkoittaa sitä, että soittaja voi helposti vaihtaa puhelinnumeronsa lähteviin puheluihin ja näyttää numeronaan minkä tahansa numeron puhelun vastaanottajien laitteissa.

Monet puhelinpalvelut, kuten Skype, eivät noudata laitestandardeja eivätkä estä käyttäjiään muuttamasta laitteidensa kokoonpanoja (kuten esimerkiksi Vonage

Palveluntarjoajat

Osa puhelinnumeron väärennyspalveluista toimii aivan kuten prepaid-puheaikakortit. Asiakkaat maksavat etukäteen ja saavat PIN-numeron, jolla he voivat soittaa puheluja. He soittavat palveluntarjoajan ilmoittamaan numeroon, syöttävät PIN-koodinsa ja puhelinnumeronsa ja sitten puhelinnumeron, jonka he haluavat näkyvän omana puhelinnumeronaan vastaanottajien laitteissa. Palveluntarjoaja välittää tai siirtää puhelun sitten niin, että vastaanottajan puhelimessa näkyy soittajan valitsema väärennetty numero.

Osalla palveluntarjoajista on verkkopalvelu tai mobiilisovellus, johon käyttävät voivat luoda tilin ja määrittää sitten haluamansa näytettävät soittajatiedot kirjautumalla tililleen. Palveluntarjoaja välittää puhelun ja näyttää puhelun vastaanottajalle soittajan määrittämät soittajatiedot. Joissakin tapauksissa yritykset ja yksityishenkilöt voivat myös lähettää tekstiviestejä väärennetyistä puhelinnumeroista.

Orange Boxing -väärennökset

Yksi puhelinnumerojen väärentämismuodoista on Orange Boxing -nimellä tunnettu FSK-signaalien väärentäminen. Tässä menetelmässä käytetään äänisignaalin luovaa ohjelmistoa. Luotu signaali välitetään puhelinlinjalle puhelun aikana. Tarkoituksena on saada puhelun vastaanottaja uskomaan, että soittajalle on tulossa toinen puhelu väärennetystä numerosta, vaikka todellisuudessa toista soittajaa ei ole. Huijaukseen tarvitaan kaksi henkilöä, koska toisen henkilön on esiinnyttävä toisena, linjalla odottavana soittajana.

Näytettävän puhelinnumeron väärentäminen

Puhelinlaitteiden valmistajat käyttävät erilaisia tekniikoita soittajan nimen näyttämiseen. Osa yhdysvaltalaisten valmistajien laitteista lähettää puhelinvaihteeseen vain soittajan numeron ja vaihde hakee numeroa vastaavan nimen tietokannasta. Muissa maissa, kuten Kanadassa, lankapuhelinvaihteissa käytetään Nortelin laitteita, jotka lähettävät soittajan nimen numeron yhteydessä. Muut vaihdelaitteistot käsittelevät numeroita eri tavoin, joten puhelinvaihteiden välillä kulkeva liikenne on erityisen helposti manipuloitavissa. Tämä koskee myös maakoodien ja suuntanumeroiden väärentämistä, koska saapuvan puhelun soittajatiedot välitetään usein ilman maakooditunnusta. Tämä johtaa siihen, että puhelun on helppo olettaa tulevan kotimaisesta numerosta.

Laillisuus

Puhelinnumeron väärentäminen ei yleisesti ottaen ole laitonta, ellei sen tarkoituksena ole petos tai haitan aiheuttaminen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa liittovaltion viestintäkomission (FCC) säännöt kieltävät yksityishenkilöitä tai yrityksiä välittämästä harhaanjohtavia tai epätarkkoja soittajatietoja, kun tarkoituksena on aiheuttaa haittaa tai hankkia taloudellista hyötyä. Maan lainsäädäntö ei kuitenkaan kiellä muiden puhelinnumeron käyttämistä oman numeronsa sijasta ellei aikomuksena ole aiheuttaa haittaa.

Koska aikomusta haitan aiheuttamista on vaikea näyttää toteen eikä muuten lain puitteissa toimivia yrityksiä voida syyttää siitä, puhelinnumeron väärentäminen on monissa maissa teknisesti laillista. Puhelinnumeron väärentäminen on laillista esimerkiksi, kun yritys näyttää soittavana numerona on maksuttoman asiakaspalvelunumeronsa tai kun lääkäri näyttää matkapuhelimesta soittaessaan soittavana numerona oman toimistopuhelimensa numeron. Ja vaikka numeron väärentämisen tarkoituksena olisi haitan aiheuttaminen tai petosyritys, huijarin seuraaminen ja vastuuseen saaminen on vaikeaa, jos puhelu tulee ulkomailta.

Oman puhelinnumeron väärentämisen estäminen

Valitettavasti oman puhelinnumeron joutumista väärentäjien käyttöön on vaikeaa estää. Huijarit valitsevat käyttämänsä puhelinnumeron yleensä satunnaisesti eli käytetyllä numerolla ei ole heille yleensä merkitystä. Ensisijaisesti oman numeron väärentämisen haittavaikutukset voi ehkäistä vaihtamalla puhelinnumeroa, mutta se on luonnollisesti niin laajavaikutuksellinen prosessi, että harva haluaa ryhtyä siihen.

Mikäli uskot, että puhelinnumeroasi on käytetty huijausyrityksissä, voit ilmoittaa siitä viranomaisilla. Yhdysvalloissa esimerkiksiFCC:n kuluttajavalituskeskukseen. Viranomaisten käytettävissä olevat valvontakeinot vaihtelevat, esimerkiksi Yhdysvalloissa FCC voi määrätä 10 000 USD:n sakkomaksun kustakin rikkomuksesta.


Puhelinnumeron väärentämisen tunnistaminen

Paras tapa suojata itsensä huijauksilta on oppia tunnistamaan numeron väärentämiseen perustuvat huijaukset niin, että osaat jättää vastaamatta väärennettyihin puheluihin tai jatkamasta keskustelua, kun tunnistat puhelun huijaukseksi. Seuraavassa on joitakin vinkkejä hyvistä toimintatavoista.

Ole epäluuloinen

Varo tekstiviestejä tai puheluja, joissa sinua puhutellaan tai tervehditään yleisesti oman nimesi käyttämisen sijasta. Älä koskaan oleta, että soittaja on se, kuka hän väittää olevansa. Jos saat puhelun henkilöltä, joka ilmoittaa edustavansa valtionhallintoa tai virastoa, voit katkaista puhelun ja soittaa kyseisen viraston puhelinnumeroon ja pyytää yhdistämään väitetylle soittajalle.

Suojaa vastaajasi salasanalla

Vastaajapalveluun kannattaa ehdottomasti määrittää salasana. Huijarit pääsevät helposti käsiksi vastaajapalveluihin, joita ei ole suojattu asianmukaisesti salasanalla.

Vältä vastaamasta tuntemattomiin numeroihin

Vältää vastaamasta puheluihin numeroista, joita et tunnista, vaikka ne vaikuttaisivat tulevan omasta maastasi.

Älä paina mitään näppäimiä

Jos soittaja pyytää painamaan jotakin näppäintä puhelimessasi, katkaise puhelu heti.

Älä lankea ansaan

Kiinnitä huomiota soittajan äänensävyyn äläkä anna mitään tietoja soittajille, jotka vaikuttavat päällekäyviltä tai vaateliailta. Puhelinmyyjät käyttävät yleisesti taktiikkaa, jossa he yrittävät saada asiansa kuulostamaan kiireiseltä saadakseen vastaajat reagoimaan nopeasti tai antamaan lisätietoja. Ole varovainen, jos soittaja kertoo tarvitsevansa tietojasi sellaista tapahtumaa tai tuotetta varten, josta et ole kuullutkaan. Älä vastaa mihinkään kysymyksiin, etenkään henkilötietoihisi liittyviin. Huijarit saattavat esimerkiksi udella henkilötunnusta, äitisi tyttönimeä, salasanoja tai luottokorttien numeroita.

Älä pysy linjalla

Luota vaistoihisi. Jos soittaja herättää epäilyksiä itsessäsi, katkaise puhelu heti. Mitä pidempään pysyt linjalla, sitä todennäköisemmin soittaja saa tietoja sinusta.

Epäilyttävistä puheluista ilmoittaminen poliisille on usein paras tapa suojata henkilötietosi. Muita hyviä tapoja estää epätoivotut puhelut ovat puhelujen seulonta jahäirikkönumeroiden estäminen. Puhelujen seulonnan ja numeroiden estämisen asetukset ovat erilaiset iOS- ja Android-laitteissa, mutta yleensä numeron estämisvalinta löytyy puhelinsovelluksen asetuksista. Operaattorillasi voi olla myös käytössä erilaisia palveluja epätoivottujen puhelun estämistä varten. Yksi esimerkki tästä on yhdysvaltalaisen Verizon MobilenCall Filter -sovellus. Häirikkönumeroiden ja tuntemattomien soittajien puhelujen estämiseen on myös tarjolla monia muita tietoturva- ja estosovelluksia. Saatavana on esimerkiksi sovelluksia, jotka muuttavat epäilyttävistä numeroista tulevien puhelujen soittoäänen tai suodattavat ne erillisiin lokeihin, jolloin ne eivät häiritse puhelimen normaalikäyttöä.

Toistuvasti puhelinnumeron väärentämispuheluja saavien kannattaa harkita oman puhelinnumeron vaihtamista. Osalla operaattoreista uuteen puhelinnumeroon vaihtaminen onnistuu maksutta verkossa. Asiakkaat voivat kirjautua operaattorin verkkopalveluun omilla tunnuksillaan javaihtaa matkapuhelinnumeronsa. Numeron vaihtaminen saattaa lopettaa puheluhuijaussoitot ainakin tilapäisesti, mutta ei estä niitä täysin varmasti. Huijarit voivat saada uuden numeron selville ja alkaa soittaa siihen, joten edellä kuvattujen vinkkien noudattaminen on tärkeää.

Lukusuosituksia

VoIP-puhelujen esittely

Hakkerin poistaminen älypuhelimesta

Mitä tehdä, puhelin katoaa tai varastetaan

Kaikki tarvittava tieto puhelinnumeron väärentämisestä

Online bank scams are a harsh reality in the digital banking landscape. Here’s how these attacks work, and how to minimize their chances of success.
Kaspersky Logo